Yleistä Tanskasta
Väkiluku: 5.447.084 (2007)
Pääkaupunki: Köpenhamn 595.933 (2007)
Itsehallintoalueet: Grönland ja Färöarna
Dansk er dejlig!
Tanskan virallinen kieli on tanska, joka on itäpohjoismainen kieli ja muistuttaa norjaa ja ruotsia.
Tanskan ymmärtäminen voi kuitenkin tuottaa vaikeuksia muille pohjoismaalaisille.
Tanskalaiset itse kertovat usein ymmärtävänsä helpommin suomenruotsia kuin ruotsinruotsia.
H. C. Andersenista Roskilde-festivaaliin
Tanskalla on pitkät perinteet musiikin ja teatterin saralla. Tanskan
kuninkaallinen baletti ja ooppera sekä Århusin sinfoniaorkesteri ovat
saavuttaneet kansainvälistä menestystä. Kesäisin järjestetään monia
musiikkifestivaaleja, joista tunnetuin on Roskilde-festivaali. Viime
vuosikymmeninä on myös tanskalainen elokuva niittänyt mainetta
kansainvälisillä areenoilla: ohjaajat kuten Bille August ja Lars von
Trier ovat menestyneet niin koti- kuin ulkomaillakin. Tanska on
tunnettu myös korkeatasoisesta arkkitehtuuristaan ja muotoilustaan.
Tanska on Euroopan vanhimpia valtioita
Tanskasta tuli yhtenäinen kuningaskunta 1000-luvun lopulla. Tämän
jälkeen maa on ollut itsenäinen ja on näin ollen Euroopan vanhimpia
valtioita. Parlamenttia kutsutaan nimellä Folketinget ja siihen kuuluu
179 edustajaa, jotka valitaan joka neljäs vuosi. Edustajista
kaksi tulee Färsaarilta ja kaksi Grönlannista. Tanska on Pohjoismaiden
neuvoston jäsen ja kuuluu myös YK:iin, puolustusliitto NATO:n sekä
EU:iin
Text: NIFIN, Nordjobb