Foto:Karl Bharucha

Yleistä Norjasta

Asukasluku: 4.681.134 (2007)
Pääkaupunki: Oslo, 548.617 (2007)

Norja sijaitsee Euroopan luoteiskulmassa
Norja on perustuslaillinen monarkia. Maa sai perustuslakinsa 17.5.1814 ja se on edelleen voimassa. Norjasta tuli täysin itsenäinen vuonna 1905 kun Ruotsin kanssa solmittu unioni purettiin. Parlamentin nimi on Stortinget ja sen 165 edustajaa valitaan joka neljäs vuosi. Norja on Pohjoismaiden neuvoston jäsen ja kuuluu YK:iin, Euroopan talousalue ETA:n sekä puolustusliitto NATO:n. Norjalaiset äänestivät ei EU:lle kansanäänestyksessä vuonna 1972 sekä uudelleen ei vuonna 1994. Norja ei siis ole Euroopan unionin jäsen.

Matkailun merkitys kasvaa koko ajan. Luonnonoloista johtuen vain 3 % Norjan pinta-alasta on viljelykelpoista, mutta meressä on runsaasti kalaa. Kala onkin Norjan tärkein vientituote öljyn ja kaasun jälkeen. Maatalous muodostaa vain joitakin prosentteja maan kansantuotteesta.

Norjalaista maisemaa leimaavat vuonot ja tunturit
Tyypillistä Norjan luonnolle ovat korkeat tunturit ja vuonot, jotka ulottuvat pitkälle sisämaahan. Ilmasto on leuto Golf-virran ansiosta, maan pohjoisesta sijainnista huolimatta. Toisaalta esimerkiksi Finnmarkin pohjoisosan, Länsi-Norjan ja itäisten sekä eteläisten osien välillä on suuria eroja vuotuisissa lämpötiloissa. Lännessä on harvoin miinusasteita kun taas lämpötila Finnmarkissa voi laskea talvella jopa –50 asteeseen.

Bokmål og nynorsk
Norjassa on kaksi tasa-arvoista kieltä, bokmål (kirjanorja) ja nynorsk (uusnorja). Tämän lisäksi saamelaisilla on oma kielensä ja kulttuurinsa Pohjois-Norjassa. Kirjanorja perustuu kieliperintöön Tanskan vallan ajoilta kun taas uusnorja käsittää Länsi- ja Etelä-Norjan murteita. Norjan kieli on lähellä tanskaa ja ruotsia – tanskalaiset ja ruotsalaiset voivatkin ymmärtää norjaa ilman vaikeuksia

Viikinkejä ja villapaitoja
Ulkomailla yhdistetään norjalainen taide ja kulttuuri usein viikinkiaikaiseen puukoristetaiteeseen, paalukirkkoihin, kansanpukuihin ja erityiseen kansanmusiikkiperinteeseen. Kansainvälisesti tunnettuja kirjailijoita ovat Henrik Ibsen (1828-1906), Björnstjerne Björnsson ja nobelpalkittu Knut Hamsun (1859-1952). Norjalaisista maalareista mainetta on maailmalla niittänyt Edvard Munck (1863-1944) ja säveltäjistä tunnetuin on Edvard Grieg (1843-1907).

Kansainvälisesti menestynein nykysäveltäjä on Arne Nordheim. Norja on myös viime vuosina menestynyt nuoren muusikin puolella Röyksoppin ja Ane Brunin kautta. Moni norjalainen nuori solisti on myös tullut tunnetuksi klassisen musiikin ja jazzin saralla kuten Leif Ove Andsnes, Truls Mørk ja Jan Garbarek. Nykykirjailijoista tunnetuimpia ovat Jostein Gaarder (mm. Sofian maailma), Erik Fosnes Hansen (Viimeiseen soittoon) ja Erlend Loe (Supernaiivi).

Text: NIFIN, Nordjobb